Kisauutiset
Beach taekwondon SM-kilpailut 2.8.2026
SM-viikon yhteydessä järjestettiin beach taekwondon kilpailut, kolmella eri taekwondon osa-alueella: liikesarjat, murskaus ja ottelu. Porista kisoihin osallistui seitsemän hengen joukkue, joka toi kotiin jopa kolme Suomenmestaruutta.
Porin Taekwondon nuoret liikesarjakilpailijat Topias ja Viljami Elonen ottivat mitalit kaikista sarjoista, joihin he osallistuivat, ja vahvistivat asemansa Suomen lupaavimpien nuorten liikesarjakilpailijoiden joukossa. Kisa toimi tärkeänä viimeistelynä ennen syyskuun liikesarjojen MM-kilpailuja, ja porilaiskaksikko osoitti olevansa erinomaisessa iskussa.
Veljekset ottivat komean kaksoisvoiton miesten alle 17‑vuotiaiden sarjassa. Topias voitti sarjan ja Viljami sijoittui hopealle. Parisarjassa Topias jatkoi vahvaa virettään ja nappasi toistamiseen kultaa, Viljamin sijoittuen sarjassa pronssille. Ryhmäsarjassa Elosen veljekset voittivat hopeaa.
Porin liikesarjojen mitalisaaliin täydensi Miia Astala yli 30 vuotiaiden naisten hopea sijoituksella.
Beach taekwondo kilpailuissa liikesarjat sekä murskaus ovat olleet jo vuosia mukana SM-viikon lajivalikoimassa. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa, kilpailtiin myös ottelussa. Porista kisoihin osallistui nuori ottelija Thor Tomberg joka sijoittui miesten -58kg sarjassa hopealle. Murskauksen puolella Poriin matkasi Suomenmestaruus miesten kolmoishyppypotku sarjan Jukka-Pekka Tuomisen mukana. Jukka-Pekka sekä Piia Vartia voittivat molemmat myös voimamurskauksessa hopeaa.
Tulokset sarjoittain ja otteluittain:
Liikesarjat
Naiset alle 17v. Jessica Heikkilä (sijoitus: 17.)
- R32 häviö Kiira Myllyaho
Miehet alle 17v. Topias Elonen (sijoitus 1.)
- R8 voitto Eino Hiltunen
- R4 voitto Oliver Cevallos
- R2 voitto Viljami Elonen
Miehet alle 17v. Viljami Elonen (sijoitus: 2.)
- R8 voitto Hugo Paglant
- R4 voitto Luca Lonka
- R2 häviö Topias Elonen
Parit alle 17v. Topias Elonen (parina Wondo Helsingin Amina Halhul) sijoitus 1.
- R4 voitto Aake ja Hilda Pietilä
- R2 voitto Luca Lonka ja Aliya Halhul
Parit alle 17v. Viljami Elonen (parina Taekwondo Vihdin Silva Kivikangas) sijoitus 3.
- R4 häviö Luca Lonka ja Aliya Halhul
Ryhmät alle 17v. Viljami & Topias Elonen (sekä Budokwain Emil Karma) sijoitus 2.
- R4 voitto Helmi Lehtinen & Ronja Närhi & Anette Immonen
- R2 häviö Elli Hiltunen & Mimi Miettinen & Alya Halhul
Yli 30v. naiset Miukkis (sijoitus 2.)
- R8 voitto Miia Siutila
- R4 voitto Krista Mäkinen
- R2 häviö Johanna Nukari
Ottelu:
Aikuiset -58kg miehet Thor Tomberg (sijoitus 2.)
- R2 häviö Cedric Cornelio, Porvoon taekwondo
Murskaus:
Kolmoishyppypotkut miehet Jukka-Pekka Tuominen (sijoitus 1.)
Voimamurskaus alaspäin naiset. Piia Vartia (sijoitus 3.)
Voimamurskaus alaspäin miehet Jukka-Pekka Tuominen (sijoitus 2.)
Kuva: Samir Halhul

Topias ja Viljami Maailmanmestaruus -kilpailuihin!
Syyskuussa katseet kääntyvät Etelä-Koreaan, kun taekwondon liikesarjojen MM-kilpailut järjestetään Chuncheonissa 16.–20.9.2026. Suomen Taekwondoliitto valitsi MM-joukkueeseen Topias Elonen (junioripojat) sekä Viljami Elonen (kadettipojat). Menestystä tavoittelevat veljekset eivät kilpaile vain yksilösarjoissa, vaan myös parisarjoissa: Topiaksen parina Amina Halhul (Wondo) ja Viljamin parina Silva Kivikangas (Taekwondo Vihti)
MM-joukkuepaikka ei tullut sattumalta. Alkuvuoden aikana Topias ja Viljami ovat kiertäneet neljät kansainväliset kilpailut, joista tuloksena on ollut useita hienoja sijoituksia ja myös mitalisijoja. Tavoitteellinen harjoittelu, pitkäjänteinen työ ja vahva sitoutuminen lajiin on nyt palkittu MM-kisapaikalla. Porin Taekwondo on äärimmäisen ylpeä poikien ahkeruudesta, määrätietoisuudesta ja siitä, että he saavat kunnian edustaa Suomea maailman parhaiden joukossa.
Haluaisitko olla mukana tukemassa nuorten urheilijoiden matkaa MM-kisoihin? Etsimme yhteistyökumppaneita ja sponsoreita mahdollistamaan kisamatkan Koreaan. Ota yhteyttä: johtokunta@porintaekwondo.fi
Lisätietoja Suomen MM-joukkueesta: https://www.suomentaekwondoliitto.fi/uutiset/liikesarjojen-mm-joukkue/
Austria Open -kisoista kaksi pronssia Poriin!
Topias ja Viljami Elonen kilpailivat Juhannusviikonloppuna Itävallassa Austria Open G1 liikesarja kilpailuissa. Molemmat voittivat omissa yksilösarjoissaan pronssia! Itävallan kilpailut olivat viimeinen näyttökilpailu maajoukkuevalintoja varten. Maajoukkue lähtee syyskuussa pidettäviin liikesarjojen Maailman Mestaruuskilpailuihin taekwondon emämaahan Koreaan. Veljekset kilpailivat myös parisarjassa, jossa Viljami sijoittui viidenneksi ja Topias yhdeksänneksi.
Tulokset:
Topias juniorpojat (15-17v)
R64 free
R32 Itävalta AUT David Köhle voitto
R16 Suomi FIN Luca Lonka voitto
R8 Tanska DEN Philip Radich-Hold voitto
R4 Saksa GER Nikita Foresta häviö
sijoitus: pronssia
Topias pari sarja (15-17v.), parina Amina Halhul, Wondo Helsinki:
R16 Ranska Sofia Valentin ja Kymani Noubou häviö
sijoitus: 9.
Viljami kadettipojat (12-14v.)
R32 Maximilian Wanner GER voitto,
R16 Elias Au-Nguyen DEN voitto,
R8 Mikkel Kiilerich Andrese DEN voitto,
R4 Andrija Ostojic CRO häviö
sijoitus: pronssia
Viljami parisarja kadetit (12-14v.) parina Emilia Kivikangas, Taekwondo Vihti
R8 Elias Au-Nguyen & Megan Hoelgaard Sison DEN häviö.
sijoitus: 5.
Lohja Open liikesarjakilpailut 2026
Kevätkauden kotimaan liikesarjojen päätöskilpailut järjestettiin Lohjalla. Porin taekwondo seurasta kisoissa oli kuuden hengen joukkue. Ranking sarjoissa Topias putsasi pöydän täydellisesti, voittamalla kultaa kaikista sarjoista johon hän osallistui! Viljamille myös kultaa omasta sarjasta, mutta hän joutui taipumaan hopealle Topiaksen kanssa kamppaillussa parisarjassa. Miukkis toi Poriin kaksi hopea sijoitusta. Kisasuorituksensa jälkeen Miukkis toimi jälleen tuomarin tehtävässä.
Harrastajasarjassa Nika voitti kaksi hopeaa sekä pronssia. Aamun sijoitus oli 11. Kisojen ensikertalainen vasta 8-vuotias Kira sijoittui omassa sarjassaan 6.
Porin taekwondo seuran kilpailijoiden tulokset Lohja Open Liikesarjakilpailut 2026
Topias Elonen
Juniorpojat 1.
U17parit 1.
Viljami Elonen
kadettipojat 1.
U17 parit 2.
Miukkis
U50 naiset 2.
U50 parit 2.
Nika Erkhova
ilves siniset 2.
naiset siniset 3.
ilves parit 2.
parit ylemmät 4.
Kira Sobol
ilves vihreät 6.
Aamu Vilpas
Puna-musta naiset 11.
Lontoon avoimista kilpailuista kaksi pronssia Viljamille!
Viikonloppuna järjestettiin historiallinen kisaviikonloppu taekwondon liikesarjojen osalta. Isossa Britanniassa, Lontoossa kilpailtiin kahdessa eri G-tason kilpailussa: lauantaina 2.5. London Open ja sunnuntaina 3.5. President´s Cup.
Suomesta kisoissa oli suuri maajoukkueryhmä, sillä kilpailut toimivat syksyn MM- kisojen karsintakilpailuna. Porista kisoissa olivat Topias ja Viljami Elonen.
Viljami kilpailee 12-14 vuotiaiden poikien yksilösarjassa sekä parisarjassa Vihdin Emilia Kivikankaan kanssa. London Open kilpailuissa Viljami ylsi parisarjassa kahden voitokkaan ottelun jälkeen pronssille. President´s Cupissa yksilösarjassa Viljami voitti kolme erittäin tasokasta ottelua, jättäen taakseen Iso-Britannian, Ukrainan ja Tanskan urheilijat. Pronssikamppailussa Alankomaiden edustaja vei voiton ja Viljamille tästäkin sarjasta pronssia. Kahden pronssin voittaminen ulkomaan avoimissa kilpailuissa on huikea suoritus.
Topias kilpailee 15-17 vuotiaiden poikien yksilösarjassa, joka on sekä Suomessa, että maailmalla erittäin kovatasoinen sarja. Erinomaisista kisasuorituksista huolimatta Topias ei ihan yltänyt mitalisijalle, vaikka otteluvoittoja tulikin useita. Yksilösarjan lisäksi Topias kilpailee myös parisarjassa Wondo Helsingin Amina Halhulin kanssa. President´s Cupissa Topiaksen yksilösarja sujui todella hyvin. Ensin Topias voitti Espanjan, ja tämän jälkeen Portugalin edustajat. Seuraavana vastaan asettuneen Saksan osalta kamppailu oli äärimmäisen tiukkaa, jonka Topias hävisi vain 0,049 pisteen erolla. Saksalainen voitti lopulta koko sarjan jättäen Topiaksen viidennelle sijalle.
Molemmilla pojilla oli hyvät kisasuoritukset MM-kisojen näyttöjä ajatellen. Kevätkauden kisakalenterin päätöskilpailuna toimii ensiviikonloppuna järjestettävät Lohja Open kilpailut, joihin on perinteisesti osallistunut myös ulkomaisia kilpailijoita.
Kisatulokset otteluittain:
London Open:
Viljami, kadettipojat:
Iso-Britannia Luca Cianni ✔️
Ruotsi Alex Jin ❌
Sijoitus: 9.
Viljami kadettiparit:
Tanska Megan ja Elias ✔️
Itävalta Vivien ja Lehner ✔️
Alankomaat Brandon ja Thien ❌
Sijoitus: 3.
Topias juniorpojat:
Espanja Mateo Fernandez ❌
Sijoitus: 16.
Topias juniorparit:
Tanska Philip ja Naja ❌
Sijoitus: 8.
PRESIDENT’S Cup:
Viljami kadettipojat:
Iso-Britannia Davide Zun ✔️
Ukraina Lev Gavrylov ✔️
Tanska Elias Au-Nguyen ✔️
Alankomaat Brandon Chan ❌
Sijoitus: 3.
Viljami kadettiparit:
Ruotsi Leo ja Noelle ❌
Sijoitus: 5.
Topias juniorpojat:
Espanja Manuel Cruz Calindo ✔️
Portugal Rafael Ribeiro ✔️
Saksa Nikita Foresta ❌(voitti koko sarjan (piste-ero vain 0,049))
Sijoitus: 5. Sija
Topias juniorparit:
Sveitisi William ja Nayeli ❌
Sijoitus: 16.

Pro Dobok Cup III Poomsae 29.3.2026
Ranking sarjat:
Kultaa
Viljami Elonen, Kadettipojat
Topias Elonen, Junior pojat
Topias Elonen & Wondo Helsinki, Halhul, Parit alle 17v.
Miukkis & Hipko, Sääksjärvi & Wondo Espoo, Nukari, Ryhmät alle 50 v.
Hopeaa
Viljami Elonen & Taekwondo Vihti Kivikangas, Parit alle 17v.
Miukkis, Alle 50 v. naiset
Harrastajasarjat:
Kultaa
Nika Erkhova, Ilves sinivöiset
Jessica Heikkilä, ryhmä harrastajat
Hopeaa
Jessica Heikkilä, Ilves puna-mustavöiset
Jessica Heikkilä & Taekwondo Nurmijärvi Pietilä, parit ylemmät vyöt
Pronssia
Nika Erkhova, Sinivöiset naiset
Jessica Heikkilä, Puna-mustavöiset naiset
Nika Erkhova & Hipko Tyykiluoto, Parit ilves
kuudes sija
Aamu Vilpas, puna-mustavöiset naiset
Nika Erkhova, parit ylemmät
Suomenmestaruus 2026, sekä Loviisa Open kilpailut
SM Liikesarjat 2026
Kultaa
Topias junioripojat
Viljami kadettipojat
Topias U17 parit (Amina, Wondo Helsinki)
Hopeaa
Viljami U17 parit (Emilia, Taekwondo Vihti)
Topias ja Viljami U17 ryhmä (Emil, Budokwai)
Miukkis U50 ryhmä (Linda, Budokwai ja Katri Hipko)
Pronssia
Miukkis U50 naiset
SM ottelu 2026
Hopeaa
Tilda C1 tytöt -41 kg
Thor B1 pojat -59 kg
Thor R1 miehet -58 kg
Loviisa Open
Kultaa
Nika alle 13v. sinivöiset
Hopeaa
Nika alle 13v. parit (Sanni, Hipko)

German Open Poomsae 2026, Wiesbaen
Porista kisoihin osallistuivat Viljami (kadetti parit ja kadetti pojat), Topias (junior parit ja junior pojat) ja Miukkis U50 parit ja U50 naiset). Viljami sijoittui kadetti poikien sarjassa hopealle!!
Kisatulokset otteluittain:
Viljami
kadetti parit: (Emilia Kivikangas, tkd Vihti)
R16 Hollanti ❌
sijoitus 9
kadetti pojat:
R16 Saksa ✔️
R8 Tanska ✔️
R4 Ruotsi ✔️
R2 Ruotsi ❌
Sijotus: 2
Topias
Junior parit: (Amina Halhul, Wondo)
R16 Itävalta ✔️
R8 Sveitsi ❌
Sijoitus: 5.
Junior pojat
R32 Itävalta DNS ✔️
R16 Saksa ✔️
R8 Hongkong ❌
Sijoitus: 5.
Miukkis
alle 50v parit (Elmer Nordberg, HNMKY)
R16 Tsekki ❌
Sijoitus: 5.
alle 50v naiset
R16 Saksa DNS ✔️
R8 Kreikka ❌
Sijoitus 5.
Liigaranking 2025
Suomen taekwondoliiton vuoden 2025 kotimaan ranking kilpailuiden liigapisteet
Kultaa
Thor Tomberg, B1 pojat (14-17v) ottelu
Topias Elonen, Kadetti pojat (12-14v) liikesarjat
Hopeaa
Thor Tomberg, B1 pojat (14-17v.) ottelu
Topias Elonen & Halhul Amina Wondo Helsinki, Parit alle 17v. liikesarjat
Topias Elonen & Viljami Elonen & Emil Karma Budokwai, Ryhmä alle 17v. liikesarjat
Miia Astala & Laura Kinnunen TU2011 & Laura Wild Mudokwan, Ryhmä yli 30v. liikesarjat
Pronssia
Viljami Elonen, Kadetti pojat (12-14v) liikesarjat
Seurapisteet:
liikesarjajoukkue 5.
ottelujoukkue 9.
Nutrzi Open 29.11. liikesarjat
Nurtzi Open liikesarjojen kisoissa mitalisijoille ylsivät:
KULTAA
- Topias Elonen, Kadetti (12-14v.) pojat
- Jessica Heikkilä & Helmi Lehtinen Taekwondo Nurmijärvi, harrastaja ilves (-15v.) parit
- Nika Erkhova, harrastaja ilves (-15v.) vihreävöiset
- Nika Erkhova harrastaja vihreävöiset naiset
- Nika Erkhova & Sanni Tyykiluoto Hki itsepuolustuskoulu, harrastaja parit alemmat vyöt
HOPEAA
- Topias Elonen & Amina Halhul Wondo Helsinki, alle 17v. parit
- Topias Elonen ja Viljami Elonen & Emil Karma Budokwai, alle 17v. ryhmät
- Jessica Heikkilä harrastaja ilves (-15v.)
PRONSSIA
- Viljami Elonen, Kadetti (12-14v.) pojat
- Viljami Elonen & Silva Kivikangas Taekwondo Vihti, alle 17v. parit
- Jessica Heikkilä& Taekwondo Nurmijärvi Helmi Lehtinen & Hilda Pietilä, harrastaja ryhmä
- Nika Erkhova & Sanni Tyykiluoto Hki itsepuolustuskoulu, harrastaja ilves (-15v.) parit
Nutrzi Open 29.11. ottelu
Tulokset liigasarjoissa:
KULTAA
Thor Tomberg B1 -55 kg pojat
HOPEAA
Thor Tomberg B1 – 59kg pojat
Porvoo Open 15.11.2025 ottelu
Porista ottelussa oli liikesarjojen tapaan kilpailemassa kolmen hengen joukkue. Jokaisella kilpailijalla oli kotiin viemisinä mitali tai kaksi. Yllättävin suoritus nähtiin aikuisten yleisessä miesten sarjassa kilpailevalta Thorilta, joka voitti näytösluontoisesti koko sarjan! Sarjavoiton lisäksi ottelijat toivat Poriin kolme hopeasijoitusta. Thor voitti omassa edustussarjassaan hopeaa. Sekä Henna naisten yleisessä sarjassa sekä Tilda kadettityttöjen sarjassa ylsivät hopea sijalle.
Kultaa
- Thor Tomberg R1 miehet -58kg
Hopeaa
- Henna Aho R1 naiset -46kg
- Thor Tomberg B1 nuoret -59kg pojat
- Tilda Blomqvist C1 kadetit -41kg tytöt
Porvoo Open 15.11.2025 liikesarjat
Porista liikesarjoissa oli kilpailemassa kolmen hengen joukkue. Heidän mukanansa Poriin matkasi peräti neljä kultamitalia. Lähellä oli viideskin, kun Topiaksella kävi omassa kadettipoikien sarjassa todella huono tuuri, sillä finaalin kaksinkamppailu päätyi voittajan eduksi vain 0,01 pisteen erolla! Mitalisaldon täydensivät yksi hopea ja kolme pronssimitalia. Harrastajasarjojen puolella Jessica on parantanut sijoituksiaan kisasta toiseen. Tällä kerralla puna-mustavöisten naisten sarjassa, pronssisija jäi vain 0,02 pisteen päähän.
Kultaa
- Topias (parit -17v.) parina Amina Halhul Wondo Helsinki
- Topias ja Viljami (ryhmät -17v.) ryhmässä Emil Karma Budokwai
- Jessica (harrastajat: ilves puna-mustavyöt)
Hopeaa
- Topias (kadetti pojat)
Pronssia
- Viljami (kadetti pojat)
- Viljami (parit -17v.) (parina Silva Kivikangas Taekwondo Vihti)
- Jessica (harrastajat: ilves parit) parina Helmi Lehtinen Taekwondo Nurmijärvi
Vuonna 2025 menestyneet urheilijat
Porin taekwondo seuran palkitut urheilijat 2025
- Aapo Alsela (SM-III)
- Elisei Erkhov (SM-II)
- Tilda Blomqvist (SM-III)
- Topias Elonen (BeachSM-II x 2, BeachSM-III, SM-I, SM-II, SM-III, PM-I ja EM-III x 2)
- Viljami Elonen (BeachSM-III x 2, SM-II x 2 ja EM-III)
- Nea Forsell (BeachSM-II x 2, SM-I, SM-II, PM-II ja PM-III)
- Alexina Leino (PM-III ja EM-III)
- Helmi Riuttala (SM-II)
- Thor Tomberg (SM-I ja SM-III)
- Miia Astala (SM-I, SM-III, PM-III x 2 ja EM-III)

Prodopok Cup ottelukilpailut 19.10.
Porilaisten tulokset.
Ranking:
- Henna hopeaa R1 -49kg
- Tilda pronssia C1 -41kg
- Thor pronssia R1 -58kg
Harrastajat:
- Jaden hopeaa B2 -73kg
Prodopok Cup liikesarjat 18.10.
Porin neljän hengen tehojoukkue voitti 6 kultaa, 1 hopea ja 3 pronssia.
Ranking sarjassa:
- Topias: kadetti pojat kultaa ja -17v parit hopeaa.
- Viljami: kadetti pojat pronssia ja -17v parit pronssia.
Harrastaja sarjoissa:
- Nika: vihreät ilves kultaa ja parit pronssia. Sekä parit alemmat kultaa ja vihreät naiset kultaa.
- Jessica: puna mustat ilves kultaa ja parit kultaa sekä puna mustat naiset neljäs
Korean Ambassador's cup 27.9.2025
27.9. kilpailtiin Vantaalla Korean Ambassador's cup taekwondo kilpailut. Kilpailut on järjestetty yhteistyössä Suomen taekwondoliiton sekä Etelä-Korean suurlähetystön kanssa. Porin pieni joukkue korjasi upeasti mitalisijoja itselleen.
Ottelussa Thor Tomberg voitti 15-17v poikien sarjassa kultaa (-55kg) ja hopeaa (-59kg).
Liikesarjoista Topias Elonen voitti kirkkaasti poikien 12-14v sarjassa kultaa, sekä sijoittui 12-14v parisarjassa tiukan taistelun jälkeen hopealle. Parina Topiaksella oli Amina Halhul (Wondo Helsinki).
Viljami Elonen sijoittui samassa 12-14v sarjassa hopealle ja jäi tiukasti mitalisijojen ulkopuolelle pari sarjassa. Viljamin parina oli Silva Kivikangas (Taekwondo Vihti).
Jessica Heikkilä ja Nika Erkhova osallistuivat harrastaja sarjoihin sijoittuen siellä hienosti:
- ilves sininen Jessica 2.
- ilves vihreä Nika 1.
- ilves parit Jessica 1. & Nika 2.
- parit alemmat Nika 2.
- siniset naiset Jessica 6.
Beach SM 2025
Beach taekwondon Suomen mestaruus kilpailut järjestettiin SM-viikolla Espoossa 19.8.2025. Sään vuoksi ei voitu kilpailla ulkotiloissa, joten kisat järjestettiin sisätiloissa Kameleonten-hallissa. Porista kisoissa oli kuuden hengen joukkue.
Topias Elonen voitti kahdesti hopeaa (alle 17 yksilö ja parisarja) sekä pronssia (alle 17 ryhmä)
Nea Forsell voitti kahden hopeamitalin sarjan. (alle 17 parit ja ryhmät). Yksilösarjassa (alle 17 tytöt) Nean sijoitus oli 5.
Viljami Elonen ylsi kisoissa kahdesti pronssille (alle 17 parit ja ryhmät). Yksilösarjassa (alle 17 pojat) Viljamin sijoitus oli 5.
Helmi Riuttalan ja Anni Kerolan sijoitus alle 30v. naisten sarjassa oli 9. Jessica Heikkilä sijoitus alle 17v tyttöjen sarjassa oli 16.
Prodopok Cup 10.5.2025
Helsingissä kilpailtiin 10.5. Prodopok Cup ottelukilpailut.
Porista kisoissa oli kahden hengen joukkue.
Thor Tomberg voitti nuorten-55kg sarjassa kultaa ja -59kg sarjassa pronssia. Antti Hutri Villanueva sijoittui kisassa viidenneksi.
Poriin viisi Euroopan Mestaruus -pronssia
Liikesarjojen Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin 16.-17.4.2025 Tallinnan Virossa.
Porista kilpailuihin lähti viiden hengen joukkue. Kilpailut järjestettiin uudella battle -tyylillä, jossa liikesarja suoritetaan parin kanssa samanaikaisesti ja vain voittaja pääsee jatkokierrokselle.
Topias Elonen voitti varmoilla suorituksilla yksilösarjan pronssia (kadettipojat 12-14v.) Alkukierroksella vastaan asettui Ukrainan Oleksandr Fylonenko. Seuraavana vastassa oli Ranskan Kymani Noubou. Semifinaalissa Kreikan Nikolaos Karakatsanis sai suoritettua hieman terävämmät tekniikat ja vei näin paikan finaaliin.
Kadettiryhmien sarjoissa, sekä tytöissä että pojissa kuljettiin täysin samoja askeleita. Molemmissa semifinaalivastustajina olivat Turkkkilaiset mestaruuden voittaneet joukkueet. Veljekset Topias ja Viljami Elonen sekä Alexina Leino sijoittuivat näin sarjoissaan pronssille. Alle 50 naisten ryhmäsarjassa Miia Astala sijoittui niin ikään pronssille.
Nea Forsell juniortytöt (15-17v) sijoitus 17. ja juniortyttöjen ryhmäsarjan sijoitus 5.
https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000011179872.html
EM joukkueeseen viisi kilpailijaa Porista
Porista valittiin viisi urheilijaa liikesarjojen maajoukkueeseen. Euroopan mestaruus kilpailut pidetään Viron Tallinnassa 16.-17.4.2025. Porin edustajat ovat: Viljami Elonen, Alexina Leino, Topias Elonen, Nea Forsell ja Miia Astala.
Viljami ja Topias Elonen edustavat kadetti poikien (12-14v.) ryhmäsarjassa, jossa veljesten mukana on Emil Karma Turun Budokwaista. Topias Elonen edustaa myös kadetti poikien (12-14v.) yksilösarjassa.
Alexina Leino edustaa kadetti tyttöjen (12-14v.) ryhmäsarjassa, jossa mukana ovat Vihdin taekwondoseurasta Elsa Alavillamo ja Silva Kivikangas.
Nea Forsell edustaa junior tyttöjen (15-17v.) ryhmäsarjassa, jossa mukana ovat Mimi Miettinen HNMKY Taekwondo ja Elli Hiltunen Wondo Espoo. Nea Forsell edustaa myös junior tyttöjen (15-17v.) yksilösarjassa.
Miia Astala edustaa yli 30 vuotiaiden naisten ryhmäsarjassa, jossa mukana ovat Laura Wild Mudokwan Vantaa ja Laura Kinnunen Taekwondourheilijat 2011.
Paljon onnea kaikille valituille!
Satakunnan Kansassa juttu 30.3.3035 Porilaisseuralle viisi paikkaa EM-kisoihin - Satakunnan Kansa
Poriin neljä suomenmestaruutta
Porin Taekwondo juhlisti seuran 40 vuotista taivalta näyttävästi, järjestämällä 22.3.2025 suomenmestaruuskilpailut Porissa. Samaan aikaan järjestettiin myös Pori Open harrastajasarjojen kilpailu.
Urheilutalolle kerääntyi reilu 300 kilpailijaa. Satakunnan Kansa julkaisi live-striimin kisoista, joka on nähtävillä (tilaajille) https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000011109474.html
SM kisojen mitalisijat:
Liikesarjoissa (alle 17v. parisarja) suomenmestaruuden voittivat Porin Nea Forsell ja Topias Elonen.
Nea sijoittui alle 17 v. sekä tyttöjen että ryhmäsarjan hopealle. Topias voitti (12-14v pojat) hopeaa sekä ryhmäsarjassa veljen Viljami Elosen kanssa pronssia. Viljami sijoittui alle 17v parisarjassa pronssille.
Yli 30 v. ryhmäsarjassa mestaruuteen ylsi Miia Astala, sekä (alle 50v naiset) pronssille.
Helmi Riuttala täydensi liikesarjojen mitalit voittamalla SM hopeaa alle 30 v. ryhmäsarjassa.
Liikesarjoissa seuraavana on edessä huhtikuussa järjestettävät liikesarjojen euroopanmestaruus kisat Virossa, johon kaikki Porilaiset mitalistit lähtevät edustamaan Suomea. Porilaisten EM -maajoukkueen täydentää PM -kisoissa pronssille yltänyt Alexina Leino.
Ottelussa Thor Tomberg voitti ensimmäisen suomenmestaruutensa -55kg (15-17v.pojat) sarjassa oman seurakaverin Elisei Erkhovin edestä. Thor ylsi myös pronssille -59kg sarjassa. Aapo Alsela (-68kg 15-17v. pojat) ja Tilda Blomqvist (-37kg 12-14v. tytöt) sijoittuivat tiukkojen otteluiden jälkeen pronssille.
Porin oma kuninkaallinen, tangokuningas Harri Hautaniemi, lauloi kisoissa Maamme-laulun. SK juttu Harrista: https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000011111533.html
Belgian Open kisoista kaksi sarjavoittoa Poriin
Kansainväliset avoimet liikesarjakilpailut järjestettiin Belgian Lommenissa 16.3.2025. Kilpailut toimivat viimeisenä valintakilpailuna huhtikuun EM-kilpailuihin. Porista kisoissa oli kuuden hengen joukkue.
Topias ja Viljami Elonen voittivat poikien (12-14v.) ryhmäsarjassa kultaa Budokwain Emil Karman kanssa. Myös Nea Forsel voitti tyttöjen (15-17v.) ryhmäsarjassa kultaa Mimi Miettisen (HNMKY) ja Elli Hiltusen (Wondo Espoo) kanssa.
Hopealle ylsivät Alexina Leino tyttöjen (12-14v.) ryhmäsarjassa Silva Kivikankaan ja Elsa Alavillamon (Taekwondo Vihti) kanssa. Sekä Miia Astala naisten (alle 50v.) ryhmäsarjassa Laura Kinnusen (TU11) ja Laura Wildin (Mudokwan) kanssa. Topias Elonen voitti poikien 12-14v. sarjassa myös hopeaa.
Muut sijoitukset:
Helmi Riuttala (alle 30v. naiset, ryhmä) 9.
Miia Astala (alle 50v. naiset) 5.
Viljami Elonen (12-14v. pojat) 5.
Nea Forsell (15-17v. tytöt) 9.
Poriin hopeaa ja pronssia Bulgarian avoimista
Kansainväliset avoimet liikesarjakilpailut järjestettiin Bulgarian Sofiassa 3.3.2025. Kilpailut toimivat yhtenä maajoukkueen valintakisoista huhtikuussa pidettäviin EM -kilpailuihin. Porista kisoissa oli kolmen hengen joukkue.
Tuore Pohjoismaiden Mestari Topias Elonen voitti poikien (12-14v.) sarjassa hopeaa. Elonen ylsi huikeaan kolmeen kamppailuvoittoon, jossa taakse jäivät Sveitsin Helsen, Italian Fattori ja Tanskan Radich-Holde. Finaalissa vastaan asettui kokenut Italian Indorato, joka lopulta vei sarjavoiton.
Nea Forsell ylsi juniortyttöjen (15-17v.) ryhmäsarjassa (kera Miettinen & Hiltunen) pronssille. Forsell osallistui myös yksilösarjaan, jossa ensimmäisen voittoisan kamppailun jälkeen vastaan asettui sarjan pronssimitalisti. Piste-ero oli minimaalinen ja kilpailuiden jatko jäi harmittavan lähelle.
Viljami Elonen osallistui ensimmäisiin ulkomaankilpailuihinsa, jossa arpaonni oli armoton. Ensimmäisenä vastaan asettui Kreikan Karakatsanis, joka ylsi sarjassa pronssille.
SM-kilpailut Porissa 22.3.2025
Taekwondon suomenmestaruuskilpailut sekä harrastajasarjojen Pori Open kilpailut Urheilutalolla 22.3.2025. Urheilutalolle on kisapäivänä vapaa pääsy. Kisat alkavat klo 9:00 ja jatkuvat noin kello 20:00 saakka.
Satakunnan Kansa Live striimi. (vaatii tilauksen)
https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000011109474.html
Esko Pamppusen kuvia Porin SM-kisoista. https://eskopamppunen.kuvat.fi/i/MqbfuBCmzUDsZjSNvpHPJF549EAdW8Xc
Kuvaajan pyyntö: julkaistaessanne mainitkaa kuvaajan nimi ja instassa tägätkää @pamppune
Poriin kuusi Pohjoismaiden Mestaruus -mitalia
Taekwondon liikesarjojen Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut olivat Norjan Oslossa 25.1.2025
Porista kisoissa oli 5 hengen joukkue.
Kultaa
Topias Elonen kadettipojat
Hopeaa
Nea Forsell juniortyttöjen ryhmäsarja
Pronssia
Alexina Leino kadettitytöt,
Nea Forsell juniortytöt
Miia Astala alle 50v. naiset ja parisarja.

EM-kilpailuista hopeaa, 2023
Porin Taekwondon Nea Forsell edusti Suomea kadettityttöjen yksilösarjassa ja kadettityttöjen ryhmäsarjassa. Ryhmäsarjasta Nea voitti hopeaa yhdessä Mimi Miettisen (HNMKY Taekwondo) ja Pinja Latvajärven (Porvoon Taekwondo) kanssa.
Satakunnan Kansa: 14-vuotias porilainen voitti EM-hopeaa Itävallassa
Suomen Taekwondoliitto: Suomen mitalisaalis liikesarjojen EM-kisoissa kuuteen
European Master Games mestaruus Poriin, 2023
European Master Games monilajitapahtumassa kilpailtiin 26.6.-9.7.2023 välisenä aikana. Taekwondossa kilpailtiin liikesarjoissa (4.7.) ja ottelussa (5.7.). Erityisesti liikesarjakilpailu oli porilaisia kiinnostava, sillä Miukkis osallistui kilpailuun alle 50-vuotiaiden naisten B-sarjassa, josta kotiin tuomisena oli kultainen mitali. B-sarjassa kilpailevat henkilöt ovat kilpailleet vain kotimaassa.
Miukkis kertoo, että oli todella jännittävää mennä kilpailemaan harrastajasarjan ulkopuolelle, jossa hän aloitti kilpailemisen noin vuosi sitten. European Master Games vaati häneltä myös täysin uusien liikesarjojen opettelemisen, mikä toi kilpailuun lisähaastetta. Seuraavaksi Miukkiksen tähtäimessä on elokuussa järjestettävät Beach Taekwondon SM-kilpailut.